maanantai 23. kesäkuuta 2008

Näin juhannuksen jälkeen tekee mieli kaikkea terveellistä ja kevyttä. Eilen vetelin onnellisena uusia pottuja ja sipulisilliä nassuun, tänään kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni porkkanapihvejä. Hyviä tuli!:) Tosin pienin muutoksin, kananmunia ja korppujauhoja meillä ei tietenkään juuri nyt sattunut olemaan. Korvasin korppujauhot kaurahiutaleilla ja valmistin pihvit uunissa. Lisäksi pistin joukkoon vielä reseptin ainesten lisäksi kaksi pientä sipulia ja yhden tomaatin pilkottuna. Pannulla paistamisesta ei oikein tahtonut tulla mitään, koska taikinassa ei ollut tarpeeksi "kiinnikeaineita" (näin aloittelevan keittiömestarin suusta;)). Resepti talteen, tarvitsen varmasti vastakin. Porkkanapihvit upposivat valkean kastikkeen ja pastan seurana.


Tarjan porkkanapihvit
4 dl porkkanaraastetta
3/4 dl korppujauhoja
2 dl kevytkermaa
2 rkl vehnäjauhoja
1/2 dl öljyä
1 tl suolaa
hiven valkopippuria
1/2 tl oreganoa
2 kananmunaa

Pane korppujauhot ja kerma kulhoon, sekoita ja anna turvota. Sekoita porkkanaraaste ja muut ainekset korppujauhoseokseen luetellussa järjestyksessä. Sekoita taikina tasaiseksi. Tee taikinasta pihvejä ja paista miedolla lämmöllä teflonpannussa molemmin puolin kullanruskeiksi. Lisäkkeeksi sopii pinaattimuhennos.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No tapahtuuhan täällä siun blogissasi jotain! Hieman jo huolestuin onko sinunkin blogi-innostuksesi nuupahtanut.. Porkkanapihvi resehti kuulosti kokeilemisen arvoiselta, kuinkahan nuo puris meidän miehiin isompi ainakin mutristelee jo pelkälle ehdotukselle.

t.Maalaismamma

Anonyymi kirjoitti...

tulin kans pitkästä aikaa katselemassa mitä tänne kuuluu ja täällähän oli uusi juttu. kiva :)
tuota reseptiä kyllä täytyy kokeilla, kuulosti hyvältä *nam*

t.heiska

Anonyymi kirjoitti...

Heippa tytöt! :) Naureskelin jälkikäteen tuota kirjoitustani. Laskekaapa kuinka monta reseptin ainesta oikeasti sitten käytin noihin porkkanapihveihin?? Nooo porkkanaa ja...:D Ens kerralla kokeilen ihan ohjeen mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Moikka! Blogissani on sinulle tunnustus!

Anonyymi kirjoitti...

marianne: voi kiitos tunnustuksesta :)